Otsikon harhaanjohtavuudesta huolimatta sain inspiraation tiivistää olemistani (tai vaihtoehtoisesti olemustani) täällä kathedraalien ja kukkuloiden juurella.

Olen onnellinen ja mietteliäs. Opettelen käyttämään Excel 2007:ää, ääntäni, pianoa, matemaattisia symboleita taloustieteisiin sovellettuna, Unkarin kieltä, hallitsemaan tuottamaani lyijykynänjälkeä ja luen innoissani netistä scifinovelleja sekä silloin tällöin iltaisin raamattua. Uuden parisenttisen ystävän, jolle on mukava silloin tällöin jutella, olen löytänyt Saaran vatsasta. Olen myös huomannut monenlaiset kotiaskareet yllättävän hauskaksi puuhaksi, erityisesti ruuanlaiton, kun ei ole kiirettä tai vaatimuksia laadun suhteen ja pöytätasojen luuttuamisen sekä tiskaamisen. Osaan jopa tehdä herkullista makaronilaatikkoa ilman ohjetta nykyään! Lisäksi kasvissosekeitto, lasagne, riisipuuro, currykana, lihapullat ja mureke ovat käyneet mukavan tutuiksi.

Hikiliikunta on jäänyt kokonaan pois. Ennen ajattelin juostessani; ajattelenkohan enää ollenkaan? Liikunnan sijaan käveleskelen lähestulkoon päätoimisesti ympäri Pécsiä milloin koulumatkana, milloin ystävien luona käydessä ja milloin huvikseni ja iltaisin koitan harjoittaa syviä vatsalihaksiani mitä kummallisimmilla liikkeillä.

Tahtoisin myös opetella ohjelmointia sekä lukea artikkeleita opettamisesta, mutta tähän en ole löytänyt toistaiseksi aikaa ja nämä muut tekemiset ylittävää innostusta. Ehkä sitten joskus. Ihanaa tämä elämä kuitenkin. Olen oikein tyytyväinen.

Saara jäi Mirkalle ja Meerille yöksi ja tahdoin heidän olevan välillä kolmestaankin ja tulin tyytyväisenä yksin kotiin. Matkalla kotiin jäin äskettäin pitkäksi aikaa tuijottamaan erään kathedraalin kauneutta yössä loistavine valaistuksineen kaikkineen. Mietiskelin siihen kuluneita työtunteja ja mielihyvän (miksei muitakin) tunteita, jota sen rakentamiseen osallisena olleet ovat ajoittain tunteneet. Sen uumenissa on eräs veistetty taideteos, johon yksistään on eräs taitelija 20 vuoden ajan ahkeria työtuntejaan talttaillut. Pakkohan ihmisten on ollut tuollaisia järjettömiä projekteja keksiä, että on saanut töitä ihmisille, jotta saisivat kultarahansa joilla leipänsä ostaa. En kertakaikkiaan lakkaa ihmettelemästä kaikkia noita Cathedraalin kaiverruksia ja kultaupotuksia, jotka ensin joku on jostakin kaivoksesta hakannut. Hyvä, että taiteilijat ovat saaneet tuollaisista "hulluista" projekteista työtä johon luovuuttaan upottaa.

Huomenna - tai oikeastaan tänään on sunnuntai. Leikittelen ajatuksella kuinka sen pyhittäisin. Kenties teen eväät aamulla ja lähden pienelle korpivaellukselle läheiselle vuorelle.

Ehkä puen lämpimästi, pakkaan muutaman viltin ja istahdan jollekin kauniille paikalle tässä vanhassa kaupungissa ja alan ihmettelemään - tai jos siltä tuntuu niin piirtämään amatöörimäisellä, mutta sitäkin ainutlaatuisemmalla otteellani. Minulla on oma vaatimaton pieni puukantinen A5-kokoinen piirustuslehtiökin, aivan normaalia paperia. Ensimmäisille sivuille hahmoteltuna muutamia internetistä kopioituja ohjeita kasvojen ja ihmisluurangon piirtämisestä. Kovasti aina innostun asioista ja saan hetken paljon aikaiseksi, mutta pian innostus siirtyy johonkin toiseen asiaan. Saa nähdä kuinka monta piirustusta tuo vihko saa tuntea sivuilleen piirrettävän.

Jospa kuitenkin nappaisin eväät, kultaisen laulukirjan ja kuoronuottini kainalooni tehden pienen ekskursion tuohon läheiseen musiikkiyliopistoon häkellyttävän lukuisine flyygeliluokkineen ja opettelen soittelemaan joitakin yksinkertaisia sävelmiä epävarmoilla, mutta sitäkin innostuneemmilla sormillani.

Kaikista näistä kiehtovista vaihtoehdoista huolimatta päädyn kuitenkin vain laiskottelemaan kotonani kenties jonkin uuden scifinovellin aloittaen. Juu, eiköhän huominen päiväni ala parhaiten jotakin suviseurapuhetta (2008) kuunnellen.

Näköjään on jo marraskuukin (tai tuoreimman tiedon mukaan maaliskuu) koittanut. Ilmankos täällä oli 14 astetta lämmintä ja aurinko paistoi.

Nyt silmäluomiani painaa jo. Oli sää tai sijainti mikä hyvänsä, nautitaanhan porukalla elämisestä.