Vielä tänäkin päivänä suomalainen yhteiskunta hämmästelee sardiinien katoamista.

Tutkitaan Alakorpi, Tikankatu, Tuirantie, Kandintie ja vieläpä pohjoiset Rovaniemen Aitta- ja Rovakadut, mutta turhaan. Malttakaas hetkinen - Internet tarjoaa vielä viimeisen oljenkorren:

Istun täällä Balatonjärven etelä- ja itäpuolella ihmettelemässä hämmästyttävän tutun oloista, mutta Suomesta tuskastuttavan kaukana sijaitsevaa asuinpaikkaamme. Täällä on kaunista ja mukavaa asua. Maisemat ovat viehättäviä ja ihmiset enimmäkseen hyvin ystävällisiä, joskin englanninkielen taidottomia.

Olemme ehtineet kokea ja nähdä monta uutta ja ihmeellistä asiaa alkumatkamme aikana. Tutustuimme Lukan Annin isotätiin Budapestissä ensimmäisenä Unkarin viikonloppunamme. Hän on herttainen, rohkea ja omaperäinen nainen, kuusikymmentäluvun nuori. Hän oli omassa nuoruudessaan ensimmäisiä, jotka lähtivät Suomesta Amerikkaan aupairiksi. Silloin moista työtä ei juuri edes tunnettu, eikä varmasti amerikkaan saakka kovin herkästi tullut kukaan lähteneeksi.

Saimme siis Kaakan (Kaarina Lukka) luona ihanan yöpaikan ja mukavia keskusteluita. Koko lauantaipäivän kiersimme Budapestiä Dimitrin kanssa kahdestaan, kun Kaaka ehdotti meidän ihan kaksistaan lähtevän katselemaan ympärilleen kauniissa kaupungissa. Ja ihmeellinen paikka se olikin. Nousimme majapaikkamme läheisyydestä nousevalle korkealle linnavuorelle, jota mielestäni kutsuttiin Gellértkukkulaksi sen kupeessa sijaitsevan kuuluisan kylpylähotellin mukaan. Ihastelimme kaikkea näkemäämme ja allamme levittäytyi koko ikivanha Budapest henkäyksineen menneestä ajasta. Katse vieri rinnettä alas raskaasti soljuvaan Tonavaan ja pakkastalven jälkeisiin jäälauttoihin, jotka jonottivat yksisuuntaisella joella merelle päin.

Ylhäällä linnan juurella torikaupustelijat puhaltelivat sormiinsa ja juttelivat lämpimikseen toistensa kanssa. Muutamat tulivat innokkaasti esittelemään viittoja ja hanskoja, joita heidän putiikeissaan oli myytävänä. Ihastuimme molemmat lämpimiin viittoihin, jollaisia en ole koskaan Suomessa nähnyt, mutta meillä ei ollut käteistä mukana reissullamme. Ehkä pureva ilma oli kuitenkin lämmittämässä mieltämme viittoja kohtaan, joten päätimme vielä siirtää ostoksemme toiseen vierailuumme Budapestissä. Laskeuduimme mutkaisia polkuja rinteen juureen ja koetin lämmittäytyä pitämällä reippaan tahdin yllä. Pahaksi onneksi mahani alkoi vastustella paikallisuutta, enkä onnistunut tarpeeksi nauttimaan alkumatkastamme ja kauniista näkymistä.

Kuljimme Tonavan rantaa pitkin ja yritin muistella kuulemiani lauluja Tonavasta. Muistin vain "Tonavakaunoisen", enkä siitäkään säveltä, joten laulaminen jouduttiin unohtamaan siltä reissulta. Ylitimme joen sen yhdeltä silloista ja kuljimme sitten keskustassa tutustellen pieniin kujiin ja kauppoihin. Kävimme muun muassa H et Maukalla ja ostimme minulle valkoiset villalapaset omien hanskojeni päälle lämmikkeeksi. Ostimme myös eväitä pienestä putiikista ja tutustuimme näin läheisesti unkarilaiseen forinttilaskutoimitukseen.

Yksi tapa on ottaa tuhannet ja kymmenettuhannet sellaisenaan, jolloin joutuu tottumaan häkellykseen siitä, että suklaapatukka maksaa 200 rahaa ja juusto puolestaan 1500 rahaa. Hintojen vertailu suoritetaan tällöin muiden samannimisten tuotteiden kanssa, jolloin saa keskihinnan esimerkiksi juustosta selville. Loppujen lopuksihan puolessa vuodessa on kuitenkin totuttava maan hintatasoon ja pyöreisiin nolliin hintojen perässä. Toinen tapa on hyvin järkiperäinen ja aika logistillinen. Hinnat voi nimittäin kertoa neljällä ja pudottaa sitten kolme nollaa pois. Se on ehkä vähiten sydämentykytyksiä aiheuttava tapa ja auttaa suomen hintoihin vertailtaessa. Ja tietysti voi myös kokeilla omia laskutoimituksia, kuten hyvin tuntemamme 10 000 on noin euro -kokeilu. Silloin on vain varauduttava yllättäviin takaiskuihin, kuten vararikkoon ja turvattava elannon saanti esimerkiksi kadulla soittamiseen.

Kaupunkikiertueemme lopuksi päädyimme monien kortteleiden ja koristekuvioisten kerrostalojen jälkeen Hiljaiseen kauppakeskukseen. Kuljimme sen hiukan yksinäisillä käytävillä ja tulimme siihen tulokseen, että ihmiset ovat jossakin muualla, koskapa he eivät olleet tulleet kauppakeskukseen. Sitten huomasimme alakerroksessa viihtyisältä näyttävät sohvat ja sohvapöydän. Kävelimme portaat alas ja asetuimme syömään monen sorttisia eväitämme. Levitimme pöydälle luumut, suklaalevyn, leipää ja keitetyt munat, joita virkistävän veden kera söimme hartaasti.

Näin hiukan levättyämme jaksoimme taas jatkaa kävelyä ja tutkimusmatkaamme. Ulostauduimme siis sisäänkäynnistä, joka ihmeeksemme oli hämmästyttävän ihmeellinen. Ovea ei ollut lainkaan, vaan pelkästään pitkä, noin 30 metriä, käytävä, joka ilmeisesti piti lämpimän ilman kauppakeskuksessa ja eristi kylmän ilman ulos. Joka tapauksessa ulkona oli kylmempää kuin kauppakeskuksessa, joten otimme tämänkin ihmeen vastaan kylmän viileinä, emmekä jääneet sen pidempään tuijottamaan sisäänkäyntiä vaan jatkoimme taas matkaa.

Evästä syötyämme totesimme olevamme hyvin nälkäisiä ja päätimme käydä vielä parlamenttitaloa katsomassa ennen varsinaista ruokailua.Käveltyämme hetken jouduimme hienoa parlamenttitaloa ihailemaan. Sitä vartioimassa seisoi pakkasilmassa taatusti kylmissään olevat vartijapojat, jotka katsoivat, ettei kukaan asiaankuulumaton henkilö lähestynyt tärkeää valtiotaloa (vrt. me). Pohdimme hetken, olisimmeko käyneet asiaankuuluvista ihmisistä, mutta huomasimme sitten vartijoiden tarkastavan jokaisen tulijan paperit, ja päätimme katsella rakennusta kauempaa. Se oli sitä paitsi niin valtavan iso, ettei siitä olisi juuri saanut käsitystä yhtään lähempää. Mutta hieno se oli kaikkine torneineen ja ulokkeineen.

Parlamenttitalon vieressä oli toinen kauniin näköinen rakennus, ja kapusimme uteliaina sen portaat ylös. Saavuimme näin museon aulaan ja päätimme kiertää sen omaan tahtiin ja kaikkinaiset tylsät huoneet ohittaen. Oli hauskaa huomata, mitkä aiheet herättivät kiinnostuksen ja halun katsella pidempään. Koko museorakennus itsessään oli erittäin vaikuttava. Ihailimme ehkä eniten juuri valtavaa hallia, kivisiä pylväitä ja loputtomia portaita, jotka loivat paikkaan aivan erityisen tunnelman.

Noin tunnin museoinnin jälkeen lähdimme etsimään Mervin suosittelemaa ravintolaa váci utcalta (váci kadulta). Löysimmekin pian portaikon, jota pitkin pääsimme Fataliin. Ei nimi miestä pahenna, sanotaan, mutta tässä tapauksessa ravintola vastasi kyllä paljolti nimeään. Ilmeisesti omistaja, kokki tai ehkä molemmat olivat vaihtuneet Mervin käynnistä, sillä eteemme kannettiin iso kylmentynyt puutarjotin täynnä mitä ihmeellisemmän näköisiä makkaran palasia, riisiä, munakasta, sieniä ja muuta tuntematonta.

Söimme mitä jaksoimme ja hämmästelimme huonoa palvelua. Murheellisen näköinen tarjoilija toi ruokia ja vei tiskejä keittiöön. Häneltä ei liiempiä sanoja herunut, joten pistelimme poskeen kylmän ateriamme. Poistuimme pian paikalta ja kapusimme portaat ylös raittiiseen ulkoilmaan. Päätimme olla enää menemättä ravintoloihin, jollei ole aivan erityinen juhlapäivä ja ellemme ole varmoja paikan kulloisestakin ruokatarjonnasta. Sen verran kulinaristeja olemme, että melkein parhainta ruokaa tulee itse laittamalla ja muutaman vähän kalliimman ruoka-aineen ostamalla. Joka tapauksessa hinta-laatusuhde pysyy varmasti parempana.

Ravintolan jälkeen lähdimme Kaakan luokse lepäämään. Päätimme päivän olevan pulkassa ja arvelimme Budapestin suhtautuvan meihin jo kyllin ystävällismielisesti seuraavaa vierailua ajatellen. Saavuimme perille hieman kylmissämme ja aivan rättiväsyneinä. Lösähdimme sen näköisinä sohvalle, että Kaaka arveli meidän aivan oikein jo hyvästi tutustuneen kaupunkiin. Sattumalta puheeksi tuli aivan kaupungin toisella laidalla sijaitseva suuri kauppakeskus, joka on Keski-Euroopan mittakaavassa kaikkein massiivisin. Dimitri onneton otti ja innostui asiasta, jolloin höpsähdimme jotenkin lähtemään vielä uudelle kiertueelle kävellen. Laitoimme nyt hiukan enemmän vaatetta ja päätimme käyttää myös bussia tai metroa, mikäli jalat lakkaisivat jossain vaiheessa toimimasta.

Suuntasimme siis kulkumme kohti kaupungin toista laitaa, ja kävelimme kävelemistämme. Oli kaunis ilta ja jäätävä tuuli. Meillä oli onneksi vaatetta riittävästi, joten saatoimme keskittyä maisemiin ja kaupunki-ilman hengittämiseen. Tutustuimme iltanäkymiin kaupungissa ja saavuimme ainoastaan yhden neuvojan opastuksin Westendiin. Kaikki näytti olevan erittäin modernia ja megalomaanista. Toisaalta oli vaikea ymmärtää kauppakeskuksen todellista kokoa, koska näimme aina vain seuraavan käytävän päähän. Kuitenkin kokemus oli täyteläisen kauppakeskusmainen ja saimme nähdä yltäkyllin rullaportaita ja naistenliikkeitä. Ostimme jopa kaikessa kiireessä teepaidan Dimitrille ja minulle alusvaatteet ja topin. Ne olivat kohtuu halpoja, joten olen edelleen hyvin tyytyväinen ostokseeni.

Kauppakeskusrundin jälkeen mieli halajasi jo kotiin ja petiin. Tällä kertaa halusimme ylittää joen siltä sillalta, jonka puolessa välin on Tonavan haarautuman väliin jäävä saari. Oli jo ilta, mutta käännyimme vielä joen keskellä olevalle saarelle kävelemään. Istahdimme kohta lenkkeilypolun viereen puunjuurelle ja jäimme katsomaan yöhön tummuvaa Tonavaa sen kaikessa kauneudessa. Elämässä on paljon tunnetta. Vietimme yhden elämämme kauneimmista ja tunnelmallisimmista hetkistä Tonavan varrella.

Lopulta lähdimme kotiin päin ja tunsimme jaloissamme koko päivän matkan. Kuljimme hiljalleen rantakatua pitkin ja painoimme mieleemme Budapestin kuvaa. Lopuksi kiipesimme vielä viimeisin ponnistuksin uudestaan Gellértkukkulan päälle ja katselimme öistä kaupunkia. Näky oli ihmeellisen kaunis ja nojasimme väsyneinä, mutta mieli kirkkaana ja onnellisena kukkulan muuria vasten välkkyviä valoja katsellen. Sitten laskeuduimme rinnettä alas ja kuljimme uupuneina kotia kohti. On onnellista olla väsynyt ja onnellinen. Nukuimme sikeästi ja valmistauduimme henkisesti seuraavan päivän junamatkaan Pécsiin. Kaakatädin hyvästelimme hellästi ja kiitollisin mielin.

Nyt olemme vihdoin Pécsissä ja tutustumme huimaa vauhtia unkarinkielen saloihin, unkarilaisiin ruokaperinteisiin (lopetimme lounastilauksemme viikon oleskelun jälkeen) ja uusiin viehättäviin ystäviin. Kielikylpy tulee varmasti tarpeeseen, sillä täällä vieraalla maalla ei kotimaisella englannilla oikein pärjää.