Mahani on alkanut kovasti kiehtomaan minua nyt uuden asukin muutettua sinne. On jännää ajatella, että enää ei olekaan missään tilanteessa yksin itsekseen, vaan toinen on joka paikassa mukana, huomasitpa sitä eli et.

Tänään kävin ensimmäisellä vauvalääkärikäynnilläni. Odoteltuani noin tunnin ylimääräistä (seuraillen kiinnostuneena muita vastaanotolle odottavia) minulta pyydettiin passi ja eurooppalainen sairaanvakuutuskortti. Lisäksi jouduin antamaan myös nykyisen osoitteeni ja äidin tyttönimen. Hämmästyttävää, mihin kaikkeen he uskovat tarvitsevansa ihmisten äidin tyttönimeä!

Joka tapauksessa minut vastaanotti vanhahko, harmaantunut mieslääkäri ja puhuimme verkkaisesti englantia kaikesta vauvaan liittyvästä. Kaikki meni muuten mainiosti, paitsi että gynekologinen tutkimus meni vähän hänekseen, koskapa en ollut hoksannut käydä veskissä ennen lääkäriä, ja mahani oli "täynnä nestettä", niin kuin lääkäri sitten hiukan naureskellen totesi :) Mutta hätä ei ollut sen näköinen, vaan pääsin sitten heti ensimmäiseen ultraanikin, vaikka vauva oli vasta noin kahden kuukauden ikäinen.

Ultran toimitti urheilullisuutta ja valtavaa tarmokkuutta henkivä miekkonen, joka hyväntuulisesti vuodatti pitkän selonteon vauvani tilasta mahassani. Ultra oli hyvin pikaisesti ohi, ja sain tietää mahassani asustelevan vain yhden vauvan, joka on vielä vähäiset 21,5 mm pitkä ja 8 viikon ja 6 päivän ikäinen. Laskettu aikani kerrottiin olevan 2.10. joten lokakuinen vauva on tiedossa! Mukavaa :)

Aika hämmentävää olla äiti, vaikka ajatus toisaalta luontuukin melko hyvin jo pitkään mietittyäni, millaisia lapsia mahdamme aikanamme saada. Täällä ulkomailla ja poissa Oulun seudulta huomaan olevani hyvin erikoinen odottava äiti. En tiedä, näytänkö vielä ikäistäni nuoremmalta, mutta joka tapauksessa kohtaan hyvin hämmästyneitä ja puustapudonneita katseita aina vauva-asian tullessa esille. Mutta minusta on oikeastaan vain mukavaa herätellä ihmisiä näin positiivisella tavalla.

Ihmisten olisi ihan hyvä huomata, ettei vauvojen "tekemistä" kannata aina lähteä omista itsekkäistä lähtökohdista suunnittelemaan, vaan että ikään kuin uusi ihminen ja yhdeksänkuukautinen raskaus ovat itsessään kasvattamassa ihmisiä vanhemmiksi, jolloin ne saa kyllä hyvällä tahdolla sovitettua hyvin monenlaisiinkin elämäntilanteesiin. Itselleni alusta saakka suunniteltu raskaus ainakin kävisi varmasti taakaksi, sillä en usko vanhemmuuden toimivan juuri mitenkään sitä suorittamalla. Hyvänä äitinä oleminen ja suunnitelmallinen perfektionismi eivät varmastikaan sulaudu kovin sopuisasti toisiinsa.

Jatkan nyt kuitenkin äitinä olemista ja menen syömään jotakin. On ällistyttävää, miten paljon kaksisenttimetrinen eläväinen voikaan kuluttaa! Käyn yhtenään syömässä ja öisinkin vauva murisee tyytymättömästi nälkäänsä. Olen onnellinen, etten ennen syönyt kovin paljoa, sillä nytkin ruoantarve on kasvanut ainakin kaksinkertaiseksi. Voi valtava jos olisin ennen syönyt vaikka sen määrän, mitä Dimitri urheiluihmisenä syö!! Noh, on tässä nälässä hyvätkin puolensa. En enää alituisen pahoinvoinnin takia syö juuri ollenkaan herkkuja, vaan laitan Dimitrin kanssa oikeaa kotiruokaa, jota popsin lapselle ravinnoksi. Dimitri parka kokee tuskia herkuttomuudesta, kun pyydän lettujen sijasta vain kasvissosekeittoja ja lasagnea.

Mutta lähden siis syömään nyt. Terveisiä ja vienoja murinoita kaikille mahastani!

 

Saaraäiti