Huomaan ajan vierineen huomaamatta ja auttamattoman nopeasti, mutta haluan koota kuulumisiani nyt siihen aikaa varattuani. Aloitan vierailustamme Suomeen huhtikuun alulla.
Lentomme lähti 2.4. päiväsaikaan Budapestistä. Saavuimme Frankfurtin välilaskun jälkeen tyytyväisinä, mutta väsyneinä Suomen kamaralle ja ajelimme ensin bussilla hetkisen, sen jälkeen etsimme lähistöllä piilottelevan auton (Matsin bemarin) käsiimme ja suunnistimme sitten ystävällisen auton omistajan kämpille yöpymään.
Aamusella palautimme sitten auton omalle paikalleen ja pienten kommelluksien jälkeen nousimme ensin linkkuun ja sen jälkeen Tikkurilasta viime hetkellä junaan Tampereen suuntaan. Ostelimme useampaan kertaan junasta lippuja, ensin Tampereelle ja sitten Orivedelle lisätikettejä. Konduktööri oli lievästi nihkeä palvelemaan meitä, koska hänen mielestään meillä olisi pitänyt olla aikaa ostaa liput jo asemalta, koskapa juna oli aikataulustaan myöhässä puolisen tuntia. Meitähän se ei tietysti auttanut paljoakaan, kun hyppäsimme vain ensimmäiseen junaan, joka oli menossa oikeaan suuntaan, emmekä ehtineet paljon lippuja ajatella. Onneksi saimme kuitenkin lippusemme ostettua nurisevalta konnarilta.
Seuraava ongelma ilmestyi yllättäen junaa vaihtaessa Tampereella. Emme olleet viitsineet ja hoksanneetkaan äreältä lippusedältä kysellä sen enempää vaihdosta, joten olimme vähän pihalla siitä, mihin junaan tulisi hypätä. Seurasimme siis kuulutusten mukaista vaihtoa mielestämme oikeaan suuntaan. Juna lähtikin heti kun ehdimme penkeillemme istahtaa.
Seuraavan konnarin tullessa tarkastamaan lippujamme, saimme kuulla olevamme väärässä junassa. Hm, ei mikään yllätys sinänsä, mutta olimme joka tapauksessa menossa oikeaan suuntaan – tämä juna ei vain pysähtynyt Orivedellä, vaan jatkoi suoraan matkaansa seuraavalle asemalle Jämsään. Konnari seuraili hetken sanaharkkaamme Dimitrin kanssa, ja käski sitten meidän koota kimpsumme ja kamppeemme pikimiten junan eteiseen. Konduktööri soitti puhelun veturiin ja hetken päästä juna hidasti vauhtiaan erään asemalaiturin kohdalla ja pysähtyi sen verran, että pääsimme ainoasta avatusta ovesta poistumaan junasta. Ja hip huraa, olimme Orivedellä, nopeampaa kuin olisimme ehtineet kissaa sanoa.
Hanna oli ymmyrkäisenä meidän soittaessamme kyytiä asemalle, sillä olimme saapuneet kaikkia aikatauluja rutkasti nopeammin perille. Kiitos rakkaalle konduktööri avustansa!
Niin vietimme lempeäs Orivedes päivämme, ja juttelimme ja oleilimme pitkästä aikaa Immosen perheen kanssa oikein kunnolla. Pääsimme saunaankin matkapölyjä pesemään ja suomalaista kulttuuria muistelemaan. Kauan (Unkarissa) kaivattu lohikeitto teki kauppansa ja taputtelimme aterian jälkeen täysiä mahojamme tyytyväisinä Suomessa ja kylässä oloomme. Olipa ihanaa kallistaa päänsä seikkailujen jälkeen rauhallisen kodin suojiin ja nukkua kunnon yöunet kaiken reissaamisen päälle.
Lapset olivat innoissaan vieraistaan ja Dimitri sai kokea hiukan esimakua isäksi tulemisesta kaiken moisten jalkapallonäytösten, ritaritaistojen ja muun pyörityksen keskellä. Kummipoika oli kasvaa hujauttanut taas pituuttaan ja suunnitteli kouluun menoaan parin vuoden sisään, joten aloin ihmetellä, kuinka vanhaksi sitä on jo itse ennättänyt tulla. Yliopisto on jo arkisinta arkea, ja pian jo oman lapsen kanssa saadaan häärätä ja säätää yli kaikkien tarpeen omia menemisiä ja tulemisia. Hämmästyttävää tämä elämä!
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme Pieksämäelle, missä Mervi ja Pepe ottivat meidät hiukan yllättyneinäkin vastaan, sillä olimme hiukan epäselvästi ilmoitelleet tuloaikataulujamme. Saimme joka tapauksessa hyvät ruoat eteemme heti saavuttuamme ja läksimme ostamaan mieli-irtokarkkejani, joita en tietystikään Unkarista mistään ollut löytänyt. Täällä maailmankolkassa kun karkki tarkoittaa joko viinikumia, toffeeta tai suklaata. Jokatapauksessa suklaita lukuunottamatta kaikkea sellaista, jota ei aivan väristyksittä voi syödä ajateltuaan hetkisenkään sen mahdollisia väri-/säilöntäainemääriä.
Vietimme Pieksämäellä monta lokoisaa ja rauhallista päivää saunoen, Pelagea-mummin luona vieraillen ja nauttien yhdessäolostamme. Kävimme myös mökillä katselemassa kevään tuloa ja haaveilimme kesän tulosta Suomeenkin. Ehdimme parin päivän aikana käydä ensin ensimmäisessä neuvolassamme ja seuraavana päivänä vielä ultrassakin.
Pikkuinen mahassani oli selvästi aluksi hiukan varuillaan ja hämillään saamastaan huomiosta, sillä se piti kättään silmien edessä ja vilkuili sieltä takaa vaivihkaa meitä kohden. Pikkuhiljaa se kuitenkin vapautui ja innostui hyppimään kovasti tutun oloiseen tapaan loputtoman energisen näköisesti. Oli se aika ihana veitikka jo kaikkine potkiskeluineen ja hyppyineen!
Pieksämäeltä suuntasimme junalla kohti Oulua ja Murron kotia. Sielläkin oltiin ihmeissään aikaisesta saapumisestamme, sillä ilmeisesti olimme ansiokkaan sekavasti onnistuneet ilmoittamaan mahdollisen saapumispäivämme. Ilo oli kuitenkin kaikkein puolinen kun pääsimme perille iskän kyytin avittamana. Kotiruoat maistuivat taivaallisilta ja oli ihanaa soitella ja laulella sisaruskatraalla niin kuin vanhoina päivinä (kaksi vuotta sitten) alituiseen tavattiin musisoida.
Oli ihanaa nähdä niin iso määrä perheeläisiä samalla kertaa. Milla ja Jussi tulivat viikonloppuna kylään, ja samoten ilmaantuivat Matleena ja Hannes yllättäen. Oli hauskaa istuskella kolmisin vierekkäin ja jutella kaikkien mahoissa olevista erilaisista eläväisistä.
Nuotiotulen äärellä makkaraa paistaessamme saimme myös Siljan ja Aukustin kylään ja oli ihanaa, vaikkakin hämmentävää yhtäkkiä huomata juttelevansa taas lapsuuden parhaan ystävänsä kanssa aivan kuin ei mitään. Sellaista se on kun yhtäkkiä aikuistuu ja alkaa olla niin paljon tekemistä, että ystävien näkeminen on mitä suurenmoisinta ylellisyyttä ja harvinaista iloa!
Vielä Oulussa olomme kunniaksi saimme kutsun Huhtaloille pääsiäispäivälliselle. Siellä nautimme olostamme kaikkien paikalle päässeiden villalaisten ja aidon puolivillaisen ystävättäremme Annin kera. Mikä sen parempi tapa viettää pääsiäistä, kysyn vain!
Suomen matkamme päätteeksi otimme Johanneksen mukaamme paluumatkalle. Saimme kyydin järjestettyä kulmasohvasta niin, että junaa halvemmalla pääsimme aivan lentokentälle saakka hyvissä ajoin. Sieltä alkoikin jännittävä seikkailumme takaisin Unkariin ja Pécsiin.
Lennollemme suuntasimme aikataulussa ja hyvällä tuulella, sillä oli mukavaa olla matkalla uuden unkarinmatkalaisen kera. Saimme lippumme ja pääsimme lennollemme ilman turhia sähellyksiä turvatarkastuksissa tai muualla. Kesken lentoamme Frankfurtiin (vaihtopaikkamme) lentäjä kuulutteli muutamaan kertaan hiukan mietityttäviä sanomia. Sitten kävikin ilmi, että koneen ilmastointi ei ollut välttämättä aivan kunnossa, ja yksi vieressämme olevista pojista näytti joutuneen aika huonoon kuntoon. Hänelle tuotiin happipullot ja vettä, mutta hän hengitteli silti vähän vaikean näköisesti. Itse en huomannut ilmastoinnissa mitään erikoista.
Varmuuden vuoksi lentäjämme päätti kuitenkin laskeutua vähän matalammalle, jottei ilma käy liian huonoksi. Se tarkoitti tietysti sitä, että kone kulutti enemmän bensiiniä kuin ylempänä ollessaan. Jouduimme siis tekemään pakkolaskun Hampuriin. Siellä meille tarjoiltiin limukkaa ja muita virvokkeita ja saimme odotella pari tuntia, kun meille järjesteltiin lentoja Frankfurtiin saakka. Lopulta Frankfurtiin päästyämme oli jo keskiyö, emmekä tietysti ehtineet jatkolennollemme Budapestiin. Meille ja muille matkustajille järjestettiin siis hotelliyöpyminen ilta- ja aamupaloineen. Ja missäkäs muualla kuin viiden tähden hotellissa! Ai sitä luksusta, kyllä olimme onnellisia kaikki kolme J Meillä kun oli ollut suurena huolenamme se, missä nukkuisimme ensimmäisen yön Budapestiin tultuamme edes kohtalaisen halvasti. Ja näinhän se helpoiten järjestyi! Pääsisimme aikaisin aamulla jatkamaan matkaamme Budapestiin jo ensimmäisellä sinne lähtevällä koneella.
Kyllä olimme tyytyväisiä, joskin hiukan uupuneita lyhyen yön jälkeen, lentäessämme seuraavana päivänä Budapestiin. Vietimme siellä mukavan päivän kaupunkia katsellen ja musiikkikauppoja etsiskellen. Koska oli pääsiäispäivä, mikään kauppa ei tietysti ollut auki, mutta päätimme jäädä vielä yhdeksi päiväksi pääkaupunkiin kitaran ostoa varten. Löysimmekin hyvän ja halvan (vain 9e/hlö) hostellin yöksi, joten hinnakkaaksikaan tämä päätöksemme ei loppujen lopuksi tullut.
Seuraavana päivänä löysimme Johanneksen avustuksella hyvän, vain vuoden vanhan ja puusta käsityönä tehdyn kitaran. Sen tilaaja ei ollut jostain syystä halunnutkaan kitaraa, vaan se oli myynnissä eräässä musiikkiliikkeessä. Kitaroita vertaillessa se osoittautui kaikkein parhaaksi ja vaikkakin kaikkein kalleimmaksi, niin kuitenkin hyvin kohtuuhintaiseksi. Saimme lisäksi kaupan päälle kovan laukun kitarallemme, joten olimme ostokseemme erittäin tyytyväisiä.
Budapestissä ehdimme käydä katsomassa myös Muchan näyttelyn, joka oli meistä kaikista kiinnostava ja vaikuttava kokemus. Minä varsinkin pidin paljon hänen muutamista litografioistaan, vaikka niissä onkin tiettyä samankaltaisuutta ja jos voi sanoa tyhjääkin kauneutta useimmissa. Mutta minkäs teet, minuun aina vetoavat kauniit asiat, liekö naiseuteni syytä vai ihan omaa persoonallisuuttani.
Lopulta suuntasimme kulkumme kohti Pécsiä ja kotia. Ihanaa oli tulla onnistuneen matkan jälkeen kotiin lepäämään ja viettämään kaksiviikkoista Dimitrin ja Johanneksen kanssa!
